Ehdoton sääntö nro 1 on, että inhoan tarkkoja vapaa-ajan aikatauluja. Erityisesti inhoan sellaisia aikatauluja, jotka joku muu minulle asettaa. Tämä ehtoni rajasi jo aika paljon potentiaalisia liikuntalajeja valikoimani ulkopuolelle.
Sääntö nro 2 on, etteivät minulle välttämättä sovi työni vastapainoksi lajit, joissa joudun olemaan yltiöpäisen sosiaalinen. Tai muuten vain puhelias kanssalähimmäinen. Pahoittelut kaikille: tunnustan olevani toisinaan varsin tylsä tyyppi.
Sääntö nro 2 on, etteivät minulle välttämättä sovi työni vastapainoksi lajit, joissa joudun olemaan yltiöpäisen sosiaalinen. Tai muuten vain puhelias kanssalähimmäinen. Pahoittelut kaikille: tunnustan olevani toisinaan varsin tylsä tyyppi.
"Ei minun juttuni" -listalle joutuivat siis kaikki sellaiset lajivaihtoehdot, joihin liittyi sana ryhmä tai aina tiettyyn aikaan tietyssä paikassa tapaamisia. Pumpit, aerobicit, stepit ja muut ryhmäliikunnat olivat siis ehdottomasti poissa vaihtoehdoista. Samoin poissa vaihtoehdoista olivat valitettavasti myös joukkuelajit.
Ok, myönnän, ajatus lentopallosta tai vaikkapa pesäpallosta tuntui oikeasti kiinnostavalta. Aina siihen saakka, kunnes tajusin, että harrastus vaatisi minulta sitoutumista vähintään kerran viikossa ennalta laadittuun aikatauluun. Stressitasoni nousi pelkästä ajatuksesta. Tämä juttu ei siis sopinut minulle.
Liikunta-aktiviteettilistani muodostin itsenäisen erakkonaisen periaatteella. Yksin tai perheen kanssa tekeminen tuntui minulle kaikkein sopivimmalta. Ja pahitteeksi ei ole myöskään laji, jossa saa olla vähän aikaa ihan hiljaa omien ajatustensa kanssa. Kun aloittelee rapakunnon karkoitusta, pidin parhaimpama strategiana aloittaa sellaisilla lajeilla, joita on mahdollisimman helppo tehdä missä ja milloin vain.
Kesälajeista tältä pohjalta ehdotin, että kuntoiluohjelmani sisätäisi polkupyöräilyä ja sauvakävelyä. Muutaman viikon kuntoilun jälkeen aloin haaveilla myös siitä, että joskun pystyisin juoksemaan osan lenkeistäni. Näillä peruslajeilla ja tavoitteilla pääsin hyvin alkuun.
Pyöräily on lajina varmasti melkein kaikille tuttu. Kaikki ovat lykänneet fillarilla ainakin silloin tällöin kauppaan, kouluun tai työpaikalle. Pyöräily ei vaadi polkupyörän ja pyöräilykypärän lisäksi juuri muita varusteita kuin mukavat, tuulta hivenen pitävät, viileän sään varusteet. Ja jos takapuoltaan haluaa säästää, investointi pyöräilyhousuihin ei ole huono juttu.
Itse aloitin varsin perusteista. Ja ensimmäiset pyöräilyhousut ostin lähimarketin alennuslaarista. Koska - myönnetään - ahterini oli ensimmäisistä pyörälenkeistä kipeä!
Polkupyörähän minulla jo olikin. Oiva vuoden 1985 -mallia oleva Retki Tunturi, 6 -vaihdetta ja suora tanko. Olin vielä peruskoulun ala-asteella tämän menopelin saadessani. Tätä luotettavaa peruspyörää polkiessa syke kyllä nousi. Keväällä olin huollattanut menopelin paikallisessa urheiluliikkeessä. Hovihuoltajani sai pelistä vielä toimivan, mutta varoitti minua siitä, ettei pyörään enää kuulema löydä varaosia. Mutta tällä päästiin baanalle.
Kävely ja sauvakävely ovat varmaan yksi aliarvostetuimmista liikunnan muodoista. Ehkä siksi, että melkein kaikki käyvät kävelyllä edes joskus. Kävelylenkeistä ei kuitenkaan välttämättä pöhistä työpaikan aamukahvipöydässä samaan malliin kuin pitkistä juoksu- tai vaikkapa pyöräilysaavutuksista. Mutta oikeasti: kävelyä parempaa liikuntamuotoa ei aloittelevalle liikkujalle ole olemassa. Loukkaantumisriski on lajissa minmaalinen ja pitkäkestoiset kävelylenkit nostavat sopivasti sykettä rasittamatta liikaa.
Kävelysauvat omistin jo aikaisemmalta ajalta. Koska en osaa kävellä sauvojen kanssa ne kumitötsät sauvojen päässä, suuntasin heti ensi lenkistä alkaen kotini läheisille metsäpoluille ja hiekkapohjaisille ulkoilureiteille. Harjumaastossa, jossa mäet ja nyppylät vuorottelevat, löysi nopeasti haastetta tähänkin lajiin. Reipas sauvakävely nostaa mukavasti hien pintaan ja kohottaa sykettä.
Sauvakävelyn kautta pääsin kiinni myös juoksuun. Aluksi muutaman minuutin juoksupätkiä sauvakävelyn lomaan ripotellen. Suurin investointi tähän lajiin oli uusien lenkkareiden ostaminen. Nekin löysin alennusmyynnistä.
Punttisalille en suoranaisesti tuntenut vetoa, mutta koska minulle on viime vuosina kertynyt huomattavasti enemmän läskiä lihaksen sijaan, pyysin PT Saria viemään minut salille ja tekemään ohjelman, jolla voisin aloittaa lihaskuntoni parantamisen. Ainoa pulma oli löytää sali, jossa kainostelematta viihtyisin. Mutta se on sitten toinen tarina.
Olen aina pitänyt hiihtämisestä. Joten talvilajin valinta ei tuottanut minulle ongelmaa. Omistin jo varsin asiallisen suksikaluston (lue: pari luistelusukia ja perinteisen sukset sauvoineen), joten hiihdosta sain lajin, jonka ääreen pääsin palaamaan vanhasta muistista. Hiihto on myös erinomaisesti monipuolinen laji, joka kehittää kestävyyskunnon lisäksi myös lihaskuntoa ja koordinaatiota.
Liikuntapakettini oli näillä lajiella koossa. Tällä pääsin hyvään kuntoilun alkuun. Mutta ennen kuin muutama kuukausi oli kulunut, huomasin jo miettiväni uusia lajeja. Ei siksi että valituissa lajeissa olisi mitään vikaa. Mutta kun kuntoni kasvoi, huomasin liikunnan olevan oiva tapa kokea ja oppia jotakin uutta. Surffasin aktiivisesti netin liikuntasivuilla ja mietin, mitä uutta lajia haluaisin kokeilla. Samalla myös hidastempoinen juoksu alkoi sujua.
Joulukuussa podin flunssaa ja löysin Yle Areenasta Mitt Triathlon ohjelman, jossa seurattiin neljän aloittelevan liikkujan harjoittelua jokaisen ensimmäiselle triathlonille. Ohjelma herätti kiinnostukseni uintiin.
Kuluvan vuoden aluksi kysyin valmentajaltani, olisiko uinnin ja eritoten vapaauinnin tekniikan perusteet mahdollista ottaa tapaamistemme aiheeksi.
Nyt opettelen sitkeästi vapaauinnin tekniikkaa ja parannan uintikuntoani. Tunnetusti vesi kelluttaa. Lajin parissa pieni ylipainoni ei siis haittaa läheskään niin paljon, kuin esimerkisi juoksussa. Jo muutaman tekniikkaan keskittyneen harjoittelukerran jälkeen huomaa myös oppineensa jotakin uutta. Laji siis todella onnistuu koukuttamaan. Ja mikä parasta, uimaan pääsee sekä kesällä että talvella.
Uusi harrasteeni ei siis ole ohi ennen kuin tämä tuhti täti on oppinut uimaan.
Ok, myönnän, ajatus lentopallosta tai vaikkapa pesäpallosta tuntui oikeasti kiinnostavalta. Aina siihen saakka, kunnes tajusin, että harrastus vaatisi minulta sitoutumista vähintään kerran viikossa ennalta laadittuun aikatauluun. Stressitasoni nousi pelkästä ajatuksesta. Tämä juttu ei siis sopinut minulle.
Kesälajeista tältä pohjalta ehdotin, että kuntoiluohjelmani sisätäisi polkupyöräilyä ja sauvakävelyä. Muutaman viikon kuntoilun jälkeen aloin haaveilla myös siitä, että joskun pystyisin juoksemaan osan lenkeistäni. Näillä peruslajeilla ja tavoitteilla pääsin hyvin alkuun.
Pyöräily on lajina varmasti melkein kaikille tuttu. Kaikki ovat lykänneet fillarilla ainakin silloin tällöin kauppaan, kouluun tai työpaikalle. Pyöräily ei vaadi polkupyörän ja pyöräilykypärän lisäksi juuri muita varusteita kuin mukavat, tuulta hivenen pitävät, viileän sään varusteet. Ja jos takapuoltaan haluaa säästää, investointi pyöräilyhousuihin ei ole huono juttu.
Itse aloitin varsin perusteista. Ja ensimmäiset pyöräilyhousut ostin lähimarketin alennuslaarista. Koska - myönnetään - ahterini oli ensimmäisistä pyörälenkeistä kipeä!
Polkupyörähän minulla jo olikin. Oiva vuoden 1985 -mallia oleva Retki Tunturi, 6 -vaihdetta ja suora tanko. Olin vielä peruskoulun ala-asteella tämän menopelin saadessani. Tätä luotettavaa peruspyörää polkiessa syke kyllä nousi. Keväällä olin huollattanut menopelin paikallisessa urheiluliikkeessä. Hovihuoltajani sai pelistä vielä toimivan, mutta varoitti minua siitä, ettei pyörään enää kuulema löydä varaosia. Mutta tällä päästiin baanalle.
Kävely ja sauvakävely ovat varmaan yksi aliarvostetuimmista liikunnan muodoista. Ehkä siksi, että melkein kaikki käyvät kävelyllä edes joskus. Kävelylenkeistä ei kuitenkaan välttämättä pöhistä työpaikan aamukahvipöydässä samaan malliin kuin pitkistä juoksu- tai vaikkapa pyöräilysaavutuksista. Mutta oikeasti: kävelyä parempaa liikuntamuotoa ei aloittelevalle liikkujalle ole olemassa. Loukkaantumisriski on lajissa minmaalinen ja pitkäkestoiset kävelylenkit nostavat sopivasti sykettä rasittamatta liikaa.
Sauvakävelyn kautta pääsin kiinni myös juoksuun. Aluksi muutaman minuutin juoksupätkiä sauvakävelyn lomaan ripotellen. Suurin investointi tähän lajiin oli uusien lenkkareiden ostaminen. Nekin löysin alennusmyynnistä.
Punttisalille en suoranaisesti tuntenut vetoa, mutta koska minulle on viime vuosina kertynyt huomattavasti enemmän läskiä lihaksen sijaan, pyysin PT Saria viemään minut salille ja tekemään ohjelman, jolla voisin aloittaa lihaskuntoni parantamisen. Ainoa pulma oli löytää sali, jossa kainostelematta viihtyisin. Mutta se on sitten toinen tarina.
Olen aina pitänyt hiihtämisestä. Joten talvilajin valinta ei tuottanut minulle ongelmaa. Omistin jo varsin asiallisen suksikaluston (lue: pari luistelusukia ja perinteisen sukset sauvoineen), joten hiihdosta sain lajin, jonka ääreen pääsin palaamaan vanhasta muistista. Hiihto on myös erinomaisesti monipuolinen laji, joka kehittää kestävyyskunnon lisäksi myös lihaskuntoa ja koordinaatiota.
Liikuntapakettini oli näillä lajiella koossa. Tällä pääsin hyvään kuntoilun alkuun. Mutta ennen kuin muutama kuukausi oli kulunut, huomasin jo miettiväni uusia lajeja. Ei siksi että valituissa lajeissa olisi mitään vikaa. Mutta kun kuntoni kasvoi, huomasin liikunnan olevan oiva tapa kokea ja oppia jotakin uutta. Surffasin aktiivisesti netin liikuntasivuilla ja mietin, mitä uutta lajia haluaisin kokeilla. Samalla myös hidastempoinen juoksu alkoi sujua.
Joulukuussa podin flunssaa ja löysin Yle Areenasta Mitt Triathlon ohjelman, jossa seurattiin neljän aloittelevan liikkujan harjoittelua jokaisen ensimmäiselle triathlonille. Ohjelma herätti kiinnostukseni uintiin.
Nyt opettelen sitkeästi vapaauinnin tekniikkaa ja parannan uintikuntoani. Tunnetusti vesi kelluttaa. Lajin parissa pieni ylipainoni ei siis haittaa läheskään niin paljon, kuin esimerkisi juoksussa. Jo muutaman tekniikkaan keskittyneen harjoittelukerran jälkeen huomaa myös oppineensa jotakin uutta. Laji siis todella onnistuu koukuttamaan. Ja mikä parasta, uimaan pääsee sekä kesällä että talvella.
Uusi harrasteeni ei siis ole ohi ennen kuin tämä tuhti täti on oppinut uimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti